10 February, Friday |
www.polarlog.com YRITYS Uutisia

Rajaliikennetilanne Suomi-Venäjä

Uutisia

06.10.2010

Venäjä kaavailee Murmanskiin uutta satamaa

Venäjä kaavailee Murmanskiin uutta satamaa osana laajempaa suunnitelmaa tehdä alueesta tärkeä laivaliikenteen solmukohta.

06.10.2010

Häkämies: Venäjällä mahdollisuuksia tuoteteollisuudellekin

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan rakentamisella on Venäjän kehitysnäkymissä iso rooli. Ministeri puhui Kotkassa järjestetyssä energiatehokkaan korjausrakentamisen seminaarissa, joka painottui Venäjän rakennusmarkkinoihin.

30.09.2010

Venäjän ja Kiinan kierrokset kasvavat

Venäjän ja Kiinan talouksille povataan ripeää kasvua lähivuosina. Kehitykseen liittyy kuitenkin huomattavia riskejä, varsinkin Venäjällä. Siellä talous on edelleen hyvin riippuvainen kansainvälisten raaka-aine- ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä. Myös investointien käynnistymiseen Venäjällä liittyy epävarmuuksia.

28.09.2010

Kiina varoittaa valuuttamellakoista

Kiinan pääministerin mukaan juanin selvä vahvistuminen voisi aiheuttaa maassa vakavia sosiaalisia levottomuuksia. Juanin revalvoimista ovat ajaneet amerikkalaiset.

28.09.2010

Irlannin talous supistui 1,2 prosenttia keväällä

Pahoihin velkaongelmiin ajautuneen Irlannin talous supistui toisella vuosineljänneksellä oltuaan kasvussa edeltävällä neljänneksellä. Taloutta painoi muun muassa kulutuksen kasvun hiipuminen ja kauppavajeen kasvu.

23.09.2010

Suomalaiset palailevat elpyvään Venäjään

Venäjän talouden elpyminen on saanut suomalaisyrittäjät uudelleen liikkeelle itänaapurin markkinoille. Talouskriisin alussa jäädytettyjä hankkeita on jatkettu ja uusia pantu alulle. Rakenteilla on mm. asuntoja, kauppakeskuksia ja eri alojen tuotantolaitoksia, nyt myös suurten keskusten ulkopuolella.

22.09.2010

Vauvakuumeesta vauhtia Venäjän vientiin

Tekes usuttaa pieniä ja keskisuuria elintarvikeyrityksiä hakemaan kasvua Venäjän markkinoilta.

- Elintarvikealalla on 3000 pk-yritystä, joista kymmenellä prosentilla olisi mahdollisuuksia menestyä Venäjän viennissä, arvioi päällikkö Kari Venäläinen Tekesistä.

20.09.2010

”Kontaktit kontrahdeiksi” – ministeri Väyrysen vierailu kiinnosti karjalaismediaa

Karjalan tasavallan tärkeimmät tiedotusvälineet uutisoivat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen Karjalan-vierailun tuloksista näkyvästi ja innostuneesti. Vierailua pidettiin mahdollisena uutena alkuna Suomen ja Karjalan tasavallan välisissä taloussuhteissa. Vierailun uutisoinnissa runsaasti tilaa saivat myös tasavallan uuden päämiehen Andrei Nelidovin talouspoliittiset linjaukset, joiden pääviestinä on Karjalan avoimuus investoinneille.

09.09.2010

Venäjän talous toipuu lamasta

Kansainvälinen luottoluokituslaitos Fitch on nostanut arviotaan Venäjän talouden kehittymisestä. Fitchin mukaan Venäjän talouskehitys on nyt "positiivista", kun aiemmin se luokiteltiin "vakaaksi".

08.09.2010

Ministeri Väyrynen: Karjalassa kasvumahdollisuuksia suomalaisyrityksille

Petroskoissa ja Sortavalassa 7.-8. syyskuuta vienninedistämismatkalla oleva ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen näkee Karjalan alueella merkittäviä investointimahdollisuuksia suomalaisyrityksille.

01.09.2010

Vienti ja tuonti neljänneksen kasvussa

Viennin ja tuonnin arvot kohosivat kesäkuussa neljänneksen suuremmiksi kuin vuosi sitten. Tullihallituksen tilastojen mukaan vienti nousi 4,7 miljardiin euroon ja tuonti 4,4 miljardiin.

17.08.2010

Euron kriisi lisäsi dollarin kysyntää Venäjällä

Venäläiset ostivat kesäkuussa aiempaa enemmän dollareita, ilmenee Venäjän keskuspankin tuoreista tilastoista. Toukokuussa spekuloitu euroalueen hajoaminen kasvatti dollarin kysyntää, kirjoittaa Kommersant.

16.08.2010

Mitä kuuluu kauppapolitiikkaan, alivaltiosihteeri Esko Hamilo?

"Suomen valttikortit maailmanmarkkinoilla löytyvät pienistä vientisektoreista ja vankasta osaamisesta", sanoo ulkoministeriön uusi kauppapoliittinen alivaltiosihteeri Esko Hamilo. ."Oman pelin pitää olla kunnossa, jotta kilpailukyky kauppapolitiikassa säilyy ja tulosta syntyy."

16.08.2010

Venäjän viljanvientikielto alkoi

Venäjän päätös keskeyttää viljan vienti ulkomaille on astunut voimaan tänään sunnuntaina. Vientikiellon on määrä jatkua ainakin vuoden loppuun.

16.08.2010

Metsäpaloista miljardilasku Venäjän kansantaloudelle

Venäjän kansantaloudelle on koitunut mittavat haitat lähes koko kesän riehuneista metsäpaloista. Palojen takia Venäjän uskotaan menettävän noin prosentin bruttokansantuotteestaan tänä vuonna.

23.07.2010

Uusien autojen myynti pudonnut rajusti Venäjällä

Vielä kolme vuotta sitten Venäjän henkilöautomarkkinat olivat vahvassa kasvussa. Venäjä oli nousemassa yhdeksi Euroopan suurimmista markkinoista. Nyt myynti on nopeasti supistunut. Vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä markkinat putosivat noin 27 % edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

23.07.2010

Vientirajoitukset Venäjälle kestävät ainakin viikon

Venäjän asettamat vientirajoitukset suomalaisille elintarvikkeille alkavat tänään perjantaina. Rajoitukset koskevat 14 tehdasta. Rajoitukset kestänevät ainakin viikon.

22.07.2010

Savonlinnan seudusta Suomen Piilaakso

Savonlinnan seutukunta voisi kaupunginjohtaja Janne Laineen mielestä olla metsäteollisuuden, metsäbiotalouden sekä ympäristö- ja energiatekniikan innovatiivinen osaamiskeskittymä, ikään kuin Suomen Piilaakso.

22.07.2010

Suomi toivoo vientikiellon perumista

Suomi lähetti vastauksensa Venäjän asettamille väliaikaisille elintarvikkeiden tuontirajoituksille keskiviikkona. Vastauksessa toivotaan, että perjantaina voimaan astuvaksi aiottu liha- ja maitoyrityksiä koskeva tuontikielto perutaan.

09.07.2010

Nyt loppui itärajan bensaralli

Venäjän turistituonnin säännöt muuttuivat heinäkuun alussa.

09.07.2010

Tutkimus tasoittaa suomalaisyritysten tietä Venäjällä – työn alla eväät puunkorjuun ja logistiikan tehostamiseksi

Uuden metsälain kunnianhimoiset tavoitteet venäläisille toimijoille suuri haaste. Puunkorjuun kannattavuus on Venäjällä alhainen. Puutavaralajimenetelmä (puutavaralajit erotellaan jo metsässä hakkuun yhtyedessä) yleistyy, mutta sen käyttöönottoa hidastaa sopivan konekannan puute. Puutavara-autojen alhainen kuljetuskapasiteetti yhdistettynä huonokuntoiseen ja riittämättömään metsätieverkostoon lisää kuljetuskustannuksia.

02.07.2010

Venäjä ja Kazakstan sopivat tulliliitosta

Euroopan unionin naapuriin on muodostunut uusi tulliliitto Venäjän ja Kazakstanin välille. Energiakiistojen vuoksi pois jättäytynyt Valko-Venäjä on edelleen tervetullut, sanoo Venäjän pääministeri Vladimir Putin.

24.06.2010

Rekkajono venyy Vaalimaalla

Vaalimaan raja-aseman kautta Venäjälle menevän rekkajonon ennustetaan pitenevän juhannukseen mennessä.

24.06.2010

LUT: Tutkimus: Venäjän rautatierahtimarkkina muutoksessa

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) Kouvolan yksikkö (tuotantotalous) on Liikenneviraston tilauksesta toteuttanut tutkimusprojektin, jossa tarkasteltiin Venäjän rautatierahtimarkkinan muutosta nk. vuoden 2001 reformiohjelman jälkeen.

23.06.2010

Venäjä suunnittelee 10 miljardin lisäinvestointeja sähköverkkoon

Venäjän kantaverkkoyhtiö suunnittelee kasvattavansa investointisuunnitelmiaan 400 miljardilla ruplalla eli yli 10 miljardilla eurolla, kertoo The Moscow Times. Suunnitelma julkistettiin Pietarin kansainvälisessä talousfoorumissa.

Pages: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 |7| 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13



TOIMISTOT

Central Bank of Russia RUR
EUR (EUR)39.4767
US dollar(USD)29.6795
GBP(GBP)47.0212
SEK(10 SEK) 44.7506
CHF (10 EEK)
CHF (10 DKK) 53.0920
CHF (CHF) 32.5898
CHF (100 KZT) 19.9970
CHF (10 CNY) 47.1500
CHF (100 JPY) 38.4449


YRITYSlPalvelutlMaailmanlaajuinen verkostolYhteystiedotlOnline palvelut