19 May, Saturday |
www.polarlog.com YRITYS Uutisia

Rajaliikennetilanne Suomi-Venäjä

Uutisia

05.02.2009

Kiinassa toiveita talouden paranemisesta

Kiinassa on toiveita talouden elpymisestä. Muun muassa pankkien lainananto on lisääntynyt. Kiinan keskuspankin johtaja on kuitenkin varoittanut roskalainoista ja viennin ongelmista.

03.02.2009

Kiina elvyttää halvaantunutta talouttaan jättipaketilla

Kiina aikoo elvyttää talouttaan uudella tukipaketilla. Maa aikoo käyttää yli 580 miljardia dollaria eli noin 456 miljardia euroa talouden lisäelvytykseen.

28.01.2009

Tekes panosti 516 miljoonaa euroa innovointiin

Teknologian kehittämis- ja innovaatiokeskus Tekes panosti viime vuonna tutkimukseen ja kehitystoimintaan 516 miljoonaa euroa kaikkiaan lähes 2000 tutkimus- ja kehitysprojektiin.

28.01.2009

Tuontivero romahdutti Venäjän autotuonnin

Venäjän uusi tuontiautovero ulkomaisille autoille on pudottanut tuontimääriä rajusti. Vladivostokissa pudotus on ollut peräti 95 prosenttia. Kun ennen maahan tuotiin 900 autoa päivässä, nykyään niitä tulee 50, kertoo Moscow Times-lehti.

19.01.2009

Talousuutisia Moskovasta 18.12.2008-14.1.2009

Suurlähetystömme uusimmassa talousraportissa käsitellään ruplan devalvoitumista, puutulleja, öljyn tuotantoa ja tuonnin supistumista. Oheen on liitetty lyhyt tilastokatsaus.

16.01.2009

Rupla vajosi ennätyksellisen alas

Venäjällä jatkuneet minidevalvoinnit heikensivät ruplaa ennätyslukuihin torstaina. Yhdestä Yhdysvaltain dollarista piti pulittaa 32,23 ruplaa. Euron sai 42,55 ruplalla. Rupla on heikentynyt viidenneksellä sitten elokuun.

16.01.2009

Venäjä asettaa ulkomaisille rekoille tiemaksun

Suomen viranomaisille maksu tuli täytenä yllätyksenä. Maksu on noin 10 euroa päivässä.

16.01.2009

Kaasuvirran ohella ehtyi myös kassavirta

Ukrainan ja Venäjän kaasukiista ei ainoastaan palelluta kymmeniätuhansia eurooppalaisia, vaan aiheuttaa myös mittavat tappiot jo ennestään velkaantuneelle Venäjän kaasujätille Gazpromille.

15.01.2009

Venäjä ja Ukraina ratkovat kaasukriisiä Moskovassa

Venäjä ja Ukraina ovat päässeet sopuun kaasukriisiä koskevan kokouksen järjestämisestä. Asiasta kertoivat Ukrainan hallituksen lehdistöedustajat ja venäläiset tiedotusvälineet. Ministeritason kokous järjestetään Moskovassa lauantaina.

28.01.2008

Suomen tulli aloittaa neuvottelut Venäjän tullilaitoksen kanssa

Suomen tulli aloittaa neuvottelut Venäjän tullilaitoksen kanssa tullausasemien kohtalosta ensi viikolla.

28.01.2008

Venäjä karkottaa latvialaisdiplomaatin

Viime joulukuussa Venäjä ja Latvia solmivat pitkään maiden suhteita hiertäneen rajasopimuksen. Myös Latvian presidentin on määrä vierailla lähiaikoina Moskovassa.

28.01.2008

Rekkaruuhka Puolan ja Ukrainan rajalla

Puolan ja Ukrainan välinen raja on ruuhkautunut jälleen pahoin. Syynä ruuhkaan on Puolan tullivirkailijoiden hidastuslakko. Virkailijat vaativat noin 400:n euron korotusta kuukausipalkkoihinsa ja työolojen parannuksia.

21.01.2008

Vaalimaan rekkajono

Vaalimaan raja-asemalla rekkajono on edelleen noin 20 kilometrin mittainen. Sitä ei ole onnistuttu purkamaan yön aikana lauantai-iltaisista toiveikkaista arvioista huolimatta.

04.12.2007

Pääministeri toivoo venäläisrekoille tieliikennemaksua

Pääministeri Matti Vanhanen toivoo venäläisille rekkafirmoille vielä tällä vaalikaudella maksua, jolla rahoitetaan tiestön ylläpitoa.

08.11.2007

Vaalimaan tulli

Tulli lisää henkilökuntaa Kymenlaaksossa loppuvuoden rekkaruuhkien takia.

30.10.2007

Rekkajonojen sopimus

Autokuljetusten rajanylitys helpottuu Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla.

30.10.2007

WTO

Venäjä sanoo olevansa valmis luopumaan puutulleista sitten, kun maa on päässyt maailmankauppajärjestö WTO:n jäseneksi.

30.10.2007

Venäjä tehostaa Torfjanovkan raja-aseman toimintaa.

Tavoitteena on, että rajan yli pääsisi vuorokaudessa 1 000 Vaalimaalta tullutta rekkaa vuoden loppuun mennessä.

22.10.2007

Suomalaiset kannattavat Venäjän-rekoille tiemaksua

Reilu kolmasosa eli 36 prosenttia suomalaisista yrityspäättäjistä oli sitä mieltä, että tiemaksu pitäisi ottaa käyttöön itärajan raja-asemille johtavilla tärkeimmillä rekkareiteillä.

28.09.2007

Tulli pohtii itärajan sulkemista rekkajonojen vuoksi

Venäjältä tulevan liikenteen rajoittaminen siirtäisi rekkajonot Venäjän puolelle. Liikenneministeri Anu Vehviläinen ei innostu rajan sulkemisesta, vaan pitää sitä todella äärimmäisenä keinona.

Pages: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |13



TOIMISTOT

Central Bank of Russia RUR
EUR (EUR)39.7518
US dollar(USD)31.3921
GBP(GBP)49.5775
SEK(10 SEK) 43.5312
CHF (10 EEK)
CHF (10 DKK) 53.5436
CHF (CHF) 33.1350
CHF (100 KZT) 21.2159
CHF (10 CNY) 49.6161
CHF (100 JPY) 39.6140


YRITYSlPalvelutlMaailmanlaajuinen verkostolYhteystiedotlOnline palvelut